Kuopion hiv-epäilty pysyy vangittuna

Kuopion käräjäoikeus jatkoi tänään kahdella viikolla hi-viruksen tartuttamisesta epäillyn thaimaalaisen naisen vangitsemisaikaa.

Käräjäoikeuden aiemman päätöksen mukaisesti syyttäjän on esitettävä syyte naista vastaan viimeistään 3. huhtikuuta. Naista epäillään tapon yrityksestä.

37-vuotias nainen vangittiin kaksi viikkoa sitten. Hän on kuulusteluissa myöntänyt olleensa suojaamattomassa sukupuolisuhteessa viiden henkilön kanssa Suomessa. Yksi heistä on nainen.

Nainen muutti Suomeen runsaat kaksi vuotta sitten ja sai viime keväänä tietää kantavansa hi-virusta. Helmikuun alussa Kuopion yliopistollisen sairaalan infektioyksikkö kehotti ihmisiä hiv-testeihin, koska koska virusta pelättiin levitetyn kaupungissa. Kehotusta noudatti ainakin 600 ihmistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat