Kuopiolaisvaltuutettua epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta

Kuopiolainen kaupunginvaltuutettu saa syytteen tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta. Rikosepäily liittyy Kuopiossa viime vuoden lopulla paljastuneeseen asiapaperisotkuun, jossa valtuutetun epäillään huolimattomuuttaan toimittaneen yksityishenkilöiden salassapidettäviä tietoja yleiseen paperinkeräysastiaan.

Kuopion käräjäoikeus julkisti tänään syytteen ennenaikaisesti, koska väitetty teko on herättänyt paljon keskustelua ja koska se koskee viranomaistoimintaa. Valtuutettu oli kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsen ja saanut sitä kautta haltuunsa salassa pidettäviä asiakirjoja. Asiakirjoissa esiteltiin muun muassa huostaanotto- ja toimeentulotukiasioita.

Käräjäoikeus toteaa, että valtuutetulle vaaditaan rangaistusta tuottamuksellisesta teosta, koska hänen epäillään toimineen huolimattomuuttaan. Valtuutetulle ei vaadita rangaistusta salassapitorikoksesta, mikä on tahallisuutta edellyttävä rikos. Poliisi tutki tekoa aikanaan myös epäiltynä salassapitorikoksena.

Syyttäjä vaatii valtuutetulle sakkorangaistusta. Jutun käsittely oikeudessa alkaa noin kahden kuukauden kuluttua.

Epäilty on toiminut vuosien ajan myös Kuopion käräjäoikeuden lautamiehenä. Lautamies on vapautettu tehtävästään siihen saakka, kunnes rikosjuttu on oikeudessa ratkaistu.

Kymmeniä salassapidettäviä asiakirjoja päätyi lehtipaperin joukkoon Kuopion Rypysuolla valtuutetun joulusiivouksen yhteydessä. Jutussa on 25 asianomistajaa, joiden lopulliset korvausvaatimukset eivät vielä ole oikeuden tiedossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat