Kuopiolaisprofessorin tutkimusrahaoikeudenkäynti alkoi

Kuopion käräjäoikeudessa alkoi tänään kansanterveystieteen professorin Jukka T. Salosen väitettyjä tutkimusrahaepäselvyyksiä koskeva oikeudenkäynti.

Salosta syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä ja törkeästä veropetoksesta. Syyttäjä vaatii häntä viralta pantavaksi. Lisäksi Kuopion yliopisto vaatii häntä palauttamaan mm. amerikkalaiselta tupakkayhtiöltä saatuja tutkimusrahoja yhteensä runsaat 200 000 euroa.

Kyse on 1990-luvun lopulla aloitetun sydänverisuonitauteihin liittyvän tutkimuksen rahoituksesta. Syytteet voivat olla mahdollisen teon vakavuusasteesta riippuen osin vanhentuneita.

- Tässä on kolme eri tekoa, ja ehkä vakavin koskee sitä, että yliopiston kansanterveystieteen tutkimuslaitoksessa suoritetun tutkimuksen tutkimusrahoja Salonen on ohjannut omalle Luxemburgissa olleelle tililleen eikä yliopiston tileille ja sieltä tutkimukseen käytettäväksi, kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola sanoo.

Salosen asianajajan Seppo Kolarin mukaan Salonen kiistää syytteet.

- Kyse ei ole ollut yliopiston rahoista vaan sellaisesta vapaaseen akateemiseen tutkimukseen myönnetystä, hänelle henkilökohtaisesti hänen tiettyä tutkimustaan varten myönnetystä apurahasta, joka ei ole kuulunut yliopistolle ja jonka hallinnoinnista hän on voinut tuonaikaisten säännösten mukaan itse päättää, hallinnoiko hän niitä itse käyttäen rahat tutkimukseen vai ei, Kolari sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat