Kuolonuhreja Albanian väkivaltaisuuksissa

Ainakin kuusi albanialaista on saanut surmansa kuluneen vuorokauden aikana sattuneissa välikohtauksissa, kertoi maan sisäministeriö tänään.

Maan kaakkoisosassa Korcassa aseistautuneet miehet tunkeutuivat 53-vuotiaan miehen kotiin ampuen tämän. Yksi hyökkääjistä sai myös surmansa välikohtauksessa. Tunnistamattomat henkilöt pahoinpitelivät yhden naishenkilön kuoliaaksi samalla paikkakunnalla.

Yksi mies kuoli viime yönä ammuskelussa pääkaupungissa Tiranassa. Kaupungissa esiintyi pitkin yötä hajanaista tulitusta, erityisesti presidentti Sali Berishan virka-asunnon lähistöllä.

Suurta osaa Etelä-Albaniaa hallussaan pitävien kapinallisten odotettiin tapaavan tänään. Kapinalliset haluavat neuvotella politiikastaan sen jälkeen kun presidentti Sali Berisha ei suostunut eroamaan. Kapinallisten antama aikaraja kului umpeen eilen.

EU valmistautuu avustamaan Albaniaa

Euroopan unioni on valmis toimittamaan humanitaarista apua Albaniaan parin päivän kuluessa siitä kun hankkeen käynnistämisestä tehdään päätös. Ehtona on kuitenkin se, että avustusten jakelu voi tapahtua turvallisesti.

Serbiassa, Kroatiassa ja Italiassa olevissa varastoissa on valmiina suuret määrät lääkkeitä ja jauhoja. Avustusten kohteena olisivat aluksi erityisryhmät, kuten pakolaiset, orvot, sairaat ja vanhukset.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat