Kuolonkolareita yhä enemmän

Tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä nousi vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana selvästi edellisvuodesta. Etenkin yhteenajot lisäsivät kuolonuhrien määrää.

Liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan liikenneonnettomuuksissa kuoli tammi-maaliskuussa yhteensä 63 ihmistä. Se on 20 enemmän kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Lisäksi tutkinnassa on 10 kevyen liikenteen kuolinonnettomuutta.

Merkittävimmin alkuvuonna lisääntyivät moottoriajoneuvojen yhteenajot. Kohtaamiskolareita oli nyt 42, kun vuosi sitten tammi-maaliskuussa niitä tapahtui 30. Valtaosa kuolinonnettomuuksista tapahtui 80 km/h:n nopeusrajoitusalueen teillä.

Kuolonkolareiden kuljettajat usein nuoria

Alle 21-vuotiaiden aiheuttamat kuolinonnettomuudet kaksinkertaistuivat alkuvuonna. Valtaosa niistä oli nokkakolareita. Myös 45-64-vuotiaiden aiheuttamien kuolinonnettomuuksien määrä heilahti ylöspäin.

Turvavöiden käytössä on edelleen toivomisen varaa. Tutkijalautakuntien tilastot viideltä viime alkuvuodelta kertovat, että kuolinonnettomuuksissa mukana olleista henkilö- ja pakettiautojen kuljettajista joka kolmas ajoi ilman turvavyötä. Matkustajista turvavyöttömiä oli joka neljäs.

- Turvavyön kiinnittäminen on edelleen tehokkain ja taloudellisin keino alentaa liikennekuolemia, muistuttaa Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan puheenjohtaja Nils Ekström.

Liikenne- ja viestintäministeriö aloitti turvavyökampanjan

Myös Liikenne- ja viestintäministeriö on huolissaan nuorten lisääntyneistä liikenneonnettomuuksista. Ministeriön mukaan nuorilla kuljettajilla on muuhun väestöön verrattuna yli kolminkertainen riski kuolla liikenneonnettomuudessa. Suomen liikenteessä kuolee 80 nuorta joka vuosi.

Ministeriö on aloittanut tänään Asennevamma-nimisen kampanjan, jolla herätellään nuoria turvavyön käyttöön. Kampanjan internetsivulla nuoret haastetaan "turvavöiden tuunauskilpailuun", jossa tehtävänä on suunnitella turvavyön ympärille kiinnitettävä koriste. Kilpailuun voivat osallistua 15-24-vuotiaat nuoret ja nuorista koostuvat ryhmät. Turvavyön käyttö pelastaisi ministeriön mukaan vuosittain 50 suomalaisen hengen.

Tällä viikolla vietetään YK:n maailmanlaajuista liikenneturvallisuusviikkoa. Poliisi tehostaa viikon aikana ajonopeuksien valvontaa koko maassa.

Perjantaina puolestaan vietetään Euroopan unionin ensimmäistä liikenneturvallisuuspäivää. EU:n alueen liikenneonnettomuuksissa kuolee liikenne- ja viestintäministeriön mukaan vuosittain yli 40 000 ihmistä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat