Kuollut lakimies oikeuteen Venäjällä - tapaus hiertää Venäjän ja Yhdysvaltain välejä

Venäjällä alkoi tänään oikeudenkäynti kuollutta miestä vastaan.

Syytettynä on kolme vuotta sitten kuollut asianajaja Sergei Magnitski, jota epäillään veropetoksesta. Magnitski kuoli ollessaan tutkintavankeudessa samojen rikosten takia.

Oikeudenistuntoa lykättiin heti alkuun kuukaudella, koska Magnitskin puolustusasianajajat eivät saapuneet paikalle. Heidän mukaansa oikeudenkäynti kuollutta miestä vastaan on laiton.

Magnitskin lisäksi syytettynä on hänen entinen työnantajansa, amerikkalaistaustainen sijoittaja William Browder, joka asuu nykyisin Lontoossa.

Magnitski pidätettiin vuonna 2008 ja hän kuoli vuotta myöhemmin. Hänen on epäilty joutuneen kidutetuksi vankeutensa aikana. Magnitskin juttu jätettiin kesken hänen kuoltuaan, mutta huhtikuussa 2011 syyttäjä ilmoitti avaavansa tutkinnan uudelleen.

Ennen pidätystään hän tutki laajaa veropetosvyyhtiä, johon oli sotkeutunut useita korkea-arvoisia venäläisviranomaisia. Hän syytti viranomaisia yli 123 miljoonan euron kavalluksesta. Browder pitää tutkintaa petoksesta kiinni jääneiden viranomaisten kostona.

Valtioiden välit koetuksella

Magnitskin tapaus hiertää myös Yhdysvaltojen ja Venäjän välejä.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama hyväksyi joulukuun puolivälissä maiden kauppasuhteiden normalisoinnin yhteydessä niin sanotun Magnitski-lain. Laki estää muun muassa Venäjällä ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden henkilöiden pääsyn Yhdysvaltoihin.

Venäjä vastasi amerikkalaisten lakiin joulun alla omalla Dima-laillaan, joka kieltää venäläislasten adoptoimisen amerikkalaisille. Lisäksi laki kieltää maahan pääsyn amerikkalaisilta, jotka ovat loukanneet venäläisten oikeuksia ja tekee laittomiksi amerikkalaisrahoitteiset järjestöt, jotka osallistuvat poliittiseen toimintaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti tänään allekirjoittavansa lain. Lisäksi hän ilmoitti laativansa asetuksen, joka parantaa orpojen asemaa.

Vaikka duuma ja liittoneuvosto olivat laista lähes yksimielisiä, esimerkiksi ulkoministeri Sergei Lavrov on kritisoinut sitä voimakkaasti.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat