Kuolleena löydetyn "Baby Doen" kuva on tavoittanut miljoonia – identiteetti yhä mysteeri

25. kesäkuuta koiraansa ulkoiluttanut nainen löysi muovipussiin käärityn lapsen ruumiin Deer Islandin länsirannalta Bostonista Yhdysvalloista.

Osavaltion poliisin mukaan ruumis oli noin neljävuotiaan, ruskeatukkaisen ja ruskeasilmäisen tytön. Poliisi nimitti lapsen Baby Doeksi.

Hänen identiteetti ja kuolinsyy ovat yhä mysteeri. Poliisin mukaan tyttö oli kuollut noin viikon sisällä ruumiin löytymisestä.

– Meidän tehtävämme poliisina on puhua hänen puolestaan, määrittää kuinka hän kuoli ja kuka on vastuussa hänen ruumiinsa säilömisestä muovipussiin, Massachusettsin poliisi Dave Procopio sanoi CBS-uutiskanavalle.

– Ja ennen kaikkea selvittää kuka hän on. Mikä on hänen nimensä?

Tiedot kuolleena löydetystä tytöstä jaettiin viranomaisille ja kansalliselle kadonneiden ja hyväksikäytettyjen lasten organisaatiolle. Yhteensopivia tietoja kadonneeksi ilmoitetusta lapsesta ei kuitenkaan ole löytynyt. Procopio arvelee, ettei lasta ollut lainkaan ilmoitettu kadonneeksi. Tämä on saanut poliisin epäilemään, ettei tytön perhe ole ottanut yhteyttä, koska he ovat mahdollisesti syyllistyneet tämän tappoon.

Kuvan nähnyt yli 50 miljoonaa

Lapsesta luotiin tietokoneella viime viikolla kuva siinä toivossa, että joku tunnistaisi lapsen ja ottaisi yhteyttä viranomaisiin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaikka kuvaa on jaettu jo miljoonia kertoja ja tapaus on saanut laajaa huomiota sosiaalisessa mediassa.

CNN arvioi, että kuvan on nähnyt tai jakanut yli 50 miljoonaa ihmistä. Yksistään osavaltion poliisin heinäkuun alussa tekemän Facebook-päivityksen on jakanut yli 700 000 ihmistä (päivitys alla).

Asianajaja Daniel Conley sanoi Washington Postille, että tytön saama huomio liittyy paljolti hänen nuoreen ikäänsä ja siihen, miten hänet löydettiin.

– Joskus se koskettaa monien ihmisten sydämiä ja motivoi kansaa auttamaan, Conley totesi.

Procopion mukaan yhteisö on reagoinut tapaukseen ”sydäntä lämmittävästi” ja poliisi on myös saanut satoja vinkkejä. Procopio kertoo, että tuntemattomat ovat tarjonneet apua esimerkiksi lapsen hautajaisten järjestämiseen.

– Niin monissa tapauksissa näkee ihmisyyden kamalimman ja parhaimman puolen saman aikaan, ja tämä on juuri sellainen tapaus.

 

Lue myös:

    Uusimmat