Kuolemantuomion poistamista vaaditaan maailmanlaajuisesti

Ryhmä ihmisoikeusjärjestöjä kehottaa maailman maita poistamaan kuolemantuomion rangaistusvalikoimastaan, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC kotisivullaan tänään. Kansainvälistä kuolemantuomion vastaista päivää vietetään tänään ensimmäistä kertaa, ja kuusikymmentä kaupunkia eri puolilla maapalloa muistaa päivää valaisemalla tärkeitä maamerkkejä.

Järjestöt haluavat päivän vietolla painostaa Kiinan ja Yhdysvaltain kaltaisia maita, joissa kuolemantuomiota käytetään yhä yleisesti. 30. marraskuuta valittiin muistopäiväksi sen vuoksi, että kuolemantuomio lakkautettiin silloin ensimmäisen kerran Toscanassa 1786.

Tapahtuma sai alkusysäyksen Roomasta, jossa Colosseum valaistaan joka kerran, kun kuolemantuomio kumotaan tai joku maa ilmoittaa lakkauttaneensa sen.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan ainakin 3000 ihmistä teloitettiin yhteensä 31 maassa viime vuonna. Listan kärjessä on Kiina, jossa ainakin 2600 ihmistä teloitettiin viime vuonna. Kiinan jäljessä on Iran, jossa ainakin 139 ihmistä teloitettiin. Saudi-Arabia oli Amnestyn listalla kolmas 79 teloituksella ja Yhdysvallat neljäs 66 teloituksella.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat