Kuolemantuomio mahdollinen ulkomaalaisille Afganistanissa

Kahdeksan ulkomaalaista avustustyöntekijää saatetaan tuomita kuolemaan Afganistanissa, jos heidät todetaan syyllisiksi kristinuskon levittämiseen, sanoi Afganistanin korkeimman oikeuden puheenjohtaja Noor Mohammad Saqib tänään.

Hän kertoi Pakistanissa toimivalle AIP-uutistoimistolle, että kuolemantuomio voi tulla kysymykseen epäillystä rikoksesta.

-Langetamme heille islamilaisen lain mukaisen rangaistuksen, on se sitten vankeus- tai kuolemantuomio, hän sanoi.

-Rankaisemme heitä niiden lakien mukaan, joita he ovat rikkoneet. Jos he ovat rikkoneet lakia ja heidät pitäisi hirttää, rankaisemme heitä niin, Saqib totesi. Oikeudenkäynti ulkomaalaisia vastaan jatkui tänään Kabulissa.
Saqib vakuutti, että oikeudenkäynti on rehellinen ja oikeudenmukainen, ja että syytetyt saavat puolustaa itseään. He saavat myös palkata itselleen ulkomaalaisen asianajajan. Syytteessä ovat neljä saksalaista, kaksi australialaista ja kaksi amerikkalaista avustustyöntekijää.

Avustustyöntekijät pidätettiin yhdessä 16 afganistanilaisen kanssa yli neljä viikkoa sitten. Heitä vastaan nostettuja syytteitä ja niistä seuraavia mahdollisia rangaistuksia ei ole tarkkaan esitetty.

Afganistania hallitsevan Taleban-liikkeen lakien mukaan kristinuskon levittämiseen syyllistynyt ulkomaalainen voidaan tuomita vankilaan ja karkottaa maasta. Afganistanilaista samasta asiasta odottaa kuolemantuomio.

Saksan, Yhdysvaltain ja Australian lähettiläät pyrkivät tänään tapaamaan Saqibia, mutta heidät käännytettiin pois. Heille kerrottiin, että heidän tapaamistaan pyydetään, jos tarve vaatii.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat