Kuoleman laboratoriot esiin Etelä-Afrikassa

Etelä-Afrikan rotusorron aikaiset pimeät salaisuudet ovat alkaneet paljastua, kun tiedemiehet ovat kuvailleet salaisiin sotilastarkoituksiin käytetyn laboratorion töitä.

Lähellä Pretoriaa Roodeplaatissa sijaitseva laboratorio oli keskus rotusortoa harjoittaneen hallituksen kemiallisen ja biologisen sodankäynnin ohjelmalle. Etelä-Afrikan totuuskomissiossa Kapkaupungissa tuotiin esiin tänään lisää järkyttävyydessään vaikuttavia todisteita laboratorion eri tuotoksista.

Etelä-Afrikan tieteellisiin huippuihin kuuluvat henkilöt riisuivat naamionsa ja astuivat kertomaan komissiolle eriskummallisista ja hyytävistä projekteista.

Eläinlääkärinä toiminut Schalk van Rensburg kertoi, että laboratorio perustettiin 1983 tarkoituksena kehittää nopeasti yhdiste, joka tappaisi jälkiä jättämättä siten, että kuoleman syy näyttäisi luonnolliselta. Monet muutkin Roodeplaatin projektit, joissa pyrittiin kehittämään huomaamatonta tappaja-ainetta päättyivät tuloksettomina.

Tuloksettomaksi jäivät myös yritykset kehittää rokotusaine, jolla mustat ihmiset pystyttäisiin sterilisoimaan ja "rasistisen" bakteerin synnyttäminen. Bakteerin tarkoituksena oli mustien surmaaminen.

Erilaisten välineiden kehittäminen sen sijaan onnistui laboratoriossa paremmin. James Bond-tyyliset murha-aseet, kuten myrkkykärkiset sateenvarjot, kävelykeppi tappavine ammuksineen tai korkinavaajiksi naamioidut myrkkyruiskut luotiin tihutöiden välikappaleiksi.

Tappavien taudinsiemenien sekakeitoksia ja myrkkyjä tiedemiehet kehittivät ilman vaikeuksia. Komissiossa kuultiin mm. 1989 salaisiin sotilaallisiin operaatioihin suunnattujen yhdisteiden luettelo. Listalla olivat pernaruttosavukkeet, myrkkysuklaa, myrkyllisellä raskasmetalliyhdiste talliumilla terästetyt olutpullot, syanidi, käärmemyrkky ja 32 pullollista koleraitiöitä. Itiöt olisivat riittäneet aiheuttamaan vakavan epidemian, sanoi mikrobiologi Mike Odendaal.

Mandela yksi uhreista?

Jotkut tiedemiehistä sanoivat ajatelleensa edistävänsä tieteen kehittymistä, eivätkä yleisesti ottaen osanneet kuvailla mahdollisia uhreja, muuten kuin ympäripyöreästi "hallituksen vihollisiksi".

Presidentti Nelson Mandela on saattanut olla yksi uhreista vuoden 1989 aikana ollessaan vielä vankilassa. Kemiallisen ja biologisen asekehittelyn johdossa olleen Wouter Bassonin sanottiin keskustelleen Mandelan lääkityksen myrkyttämisestä talliumilla.

Rotusortoa vastustanut pappi Frank Chikane oli todellinen uhri - hänen vaatteensa myrkytettiin kemiallisella myrkyllä, mutta hän pelastui kun yhdysvaltalaisten lääkäreiden onnistui määritellä myrkky ja lääkitä hänet.

"Kuoleman tehtaassa" aikaansa viettäneistä tiedemiehistä osa sanoi toimineensa kansakunnan puolesta.
-Bassonin olisi pitänyt kertoa minulle, jos projekti liukui puolustuksellisen tarkoituksen ulkopuolelle, sanoi projekteja 1988-97 johtanut Niel Knobel. Aiemmin kerrottiin, että salaisista ohjelmista ei tiennyt edes Etelä-Afrikan tiedustelupalvelu. Kuulustelut totuuskomissiossa jatkuvat ensi viikolla.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat