Mainos

Kuoleman kielissä kuumalla aavikolla: "Tosielämän Lassie" pelasti omistajansa!

Urhea koira tiesi välittömästi, kuinka toimia omistajan jouduttua hengenvaaraan. 

Kun Danelle Ballengeen ja energisen koiranpentu Tazin katseet kohtasivat eläinpelastuskeskuksessa 2000-luvun alussa, nainen tiesi välittömästi, että hänestä ja koirasta muodostuisi täydellinen parivaljakko. Ja hän oli täysin oikeassa! 

Kasvettuaan koirasta muodostui oivallinen treenikumppani seikkailu-urheilua harrastavalle omistajalleen. Vaikka hiihtoa, juoksua, melontaa ja lumilautailua harrastava nainen tiesi koiran sopivan hänelle täydellisesti, hän ei voinut edes aavistaa, että koira tulisi pelastamaan myöhemmin hänen henkensä.

Koira tiesi välittömästi kuinka toimia 

Kaksikko vietti paljon aikaa yhdessä ja Taz auttoi naista valmistautumaan myös ääriolosuhteissa käytäviin kilpailuihin. Utahissa asuva kaksikko kävi välillä harjoittelemassa juoksua osavaltion upeilla aavikoilla ja kanjoneilla. Vaikka koira saattoi välillä lähteä omille teilleen, se palasi aina takaisin omistajansa luokse.

Muutama vuosi sitten juostessaan kanjoneilla Ballengee kaatui vaaralliseen kivikkoon ja mursi lantionsa. Nainen makasi yksin erämaassa verta vuotaen ja toivoi, että joku sattuisi ajamaan tämän eristetyn alueen ohitse. Naisen henkiinjäämismahdollisuudet olivat erittäin vähäiset. Onneksi hänellä oli kuitenkin mukanaan suosikkijuoksukaverinsa Taz, joka juoksi nopeasti loukkaantuneen omistajansa luokse.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Ballengee kertoo koiran aavistaneen välittömästi, että hänellä ei ollut kaikki kunnossa. Omistajansa tilan havaittuaan se ryntäsikin nopeasti pois hakemaan apua. Onneksi ihmiset kuuntelivat hätääntynyttä koiraa ja Taz sai johdatettua pelastusryhmän koko ajan heikkenevän omistajansa luokse. 

Kunniamaininta arvostetulta taholta 

Ballengee kiidätettiin sairaalaan, ja koiran nopean toiminnan ansiosta hänet saatiin pelastettua. Lääkärit totesivat, että vielä muutama hetki kauemmin kuumassa autiomaassa olisi saattanut koitua naisen kohtaloksi.

– Se on tosielämän Lassie. Sillä oli suunnitelma saada joku luokseni. Se tiesi välittömästi, mitä sen pitäisi tehdä, Ballengee kertoo urhean koiransa toiminnasta.

Koira on ansainnut uroteollaan useita kunniamerkkejä ja mediat ylistävät sitä sankarina. Tazin suurin palkinto on kuitenkin muun muassa poliisi- ja sotakoirille kunniamerkkejä jakavan American Humane Hero Dog Awardsin palkinto.

Ihmisten ja koirien suhde toimii usein vastavuoroisesti. Katso video koskettavasta tapauksesta, jossa ihmiset auttavat pulaan joutunutta koiraa. 

1:19

Lähde: TipHero 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.