Kuolema sopii sarjakuviin

Arkiset sarjakuvat ovat nousseet tänä syksynä luetuimpien kotimaisten kirjojen joukkoon. Eniten sarjakuvia tehdään nuorten ja keski-ikäisten parisuhteista ja perhe-elämästä, mutta myös vanheneminen kiinnostaa lukijoita - ja ainakin yhtä tekijää.

Sunnuntain Helsingin Sanomissa ilmestyvä Minun elämäni -sarjakuva on Timo Mäkelän tutkielma vanhuuden kauhuudesta ja ihanuudesta.

Timo Mäkelä on aikoinaan tehnyt sarjakuvaa myös parisuhteesta, mutta nyt kuudenkympin kynnyksellä hän keskittyy kuvaamaan itselleen läheistä aihetta.

- Kuvaan sitä minkälaisia vaivoja ja ongelmia vanheneminen aiheuttaa. Toisaalta vanheneminen saattaa helpottaa elämää, kun nuoruuden ahdistus on ohi, ja siitä on selvitty.

Kaupassa menee mummoihin hermo

Mäkelää ei enää kiinnosta piirtää perheestä tai parisuhteesta.

- Ne asiat tulevat sarjakuvissani muistoina. Omasta perhe-elämästä - siis siitä kun lapset olivat pieniä - on nyt kymmeniä vuosia myöhemmin aivan liian herttaiset muistot, jotta voisin aiheesta tehdä hyviä sarjakuvia.

- Taiteilijalla pitää aina olla kivi kengässä, ei muuten mitään synny.

- Sarjakuvissa tulee pohdittua niitä kaikkein vakavimpia asioita. Suhtautuminen kuolemaan ja elämän rajallisuus näyttävät tulevan usein esille piirroksissani.

Minun elämäni -sarjakuvassa päähenkilönä on Mäkelää itseänsä muistuttava vanha mies, joka filosofoi ulkona kävellessän ja on toisinaan hyvinkin kiukkuinen lajitovereilleen - mm. kaupan kassalla höperöivät mummot ärsyttävät raivon partaalle asti.

- Sarjakuvan päähenkilö on vähän hankalampi kuin minä - tai ainakin miellän itseni helpommaksi, nauraa Mäkelä.

- Hahmolla on kuitenkin kaikki minun ahdistukseni ja aika paljon samanlaisia harrastuksia. Hän elää joka tapauksessa samantyyppistä elämää kuin minä, kuvaa Mäkelä yhtäläisyyksiä.

Oma elämä materiaalina on Mäkelän mielestä lopulta ainoa mahdollinen valinta.

- Melkein kaikki taiteilijat, vaikka juttu kuvaisi ulkoavaruutta, kuvaavat lopulta kuitenkin omaa elämäänsä.

- Taiteilijana sitä koettaa jollakin tavalla heijastaa omaa elämäänsä teokseensa, ikäänkuin luoda oma elämänsä uudelleen toisilla välineillä. Se on lopulta kaikkein kiinnostavinta, toteaa Timo Mäkelä.