Kuntien talousarvionäkymät edelleen heikot

Kunnat odottavat taloutensa kiristyvän edelleen tänä vuonna, joskaan muutos viime vuoteen ei ole suuri. Vuosikatteet riittävät peittämään kuntien poistoista alle puolet ja lainamäärä kasvaa edelleen.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta kuntien talousarviotilastosta vuodelle 1998. Kunnat arvioivat saavansa tänä vuonna verotuloja 67,5 miljardia markkaa. Tämä ylittää viime vuodelle budjetoidut verotulot noin viidellä miljardilla. Verotulojen kasvu hupenee menojen kasvuun ja valtionosuuksien vähenemiseen, joten kuntien yhteenlaskettu vuosikate jää viime vuoden tasolle eli kahteen miljardiin markkaan. Asukasta kohti vuosikate on 410 markkaa. Suunnitelmapoistot ovat talousarvioiden mukaan viisi miljardia markkaa. Tulorahoitus ei siten läheskään riitä korvausinvestointeihin.

Kuntien ja kuntien liikelaitosten investointeihin on tälle vuodelle varattu 12 miljardia markkaa eli saman verran kuin viime vuodelle. Lamavuosista investointimäärät ovat kasvaneet noin puolella. Lamaa edeltäneisiin vuosiin verrattuna taso pysyy edelleen matalana. Kuntien rahoitustarpeen on arvioitu tänä vuonna olevan 9,5 miljardia markkaa. Yli puolet tästä, 5,6 miljardia markkaa, katetaan lainanotolla ja loput toimintapääomaa vähentämällä. Jos talousarvioissa ennakoitu kehitys toteutuu, kuntien pitkäaikainen velka kasvaa tänä vuonna vajaalla kahdella miljardilla markalla. Tilastokeskuksen lukuihin eivät sisälly Ahvenanmaan kunnat, koska niiden arvioiden laskutapa perustuu manner-Suomesta poiketen Kuntaliiton varhempaan malliin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat