Mainos

Kuntien säästövimma vie koviin keinoihin

Kuntien säästövimma pakottaa terveydenhuoltopalveluiden tuottajat miettimään entistä huokempia palveluita ja kovempia myyntikeinoja. Uhkakuvan mukaan raha ajaa armotta etiikan ohi. Tämän päiväisen Aamulehden mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiri markkinoi kunnille Downin syndroomaa kantavien sikiöiden abortoimista esittämällä laskelman vammaisen ihmisen yhteiskunnalle aiheuttamista kustannuksista.

Tänään julkisuuteen vuotanut laskelma tehtiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa viisi vuotta sitten. Laskelman tehneen ylilääkärin mukaan kunnat saatiin kiinnostumaan eettisesti ongelmallisesta sikiöiden seerumiseulonnasta vasta kun päättäjille esitettiin seulonnan vaihtoehto: vammaisena syntyvän kuntalaisen elämänsä aikana aiheuttamat kustannukset.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajan, Rauno Ihalaisen mukaan samansuuntaisia laskelmia joudutaan tekemään myös tänä päivänä. Tutkijana toimiva lääkäri Oiva Antti Mäki pitää sikiöseulannan tekemistä yhtä hyvin kuin sen markkinointia eettisesti erittäin arveluttavana. Hän rinnastaa toiminnan rotuhygieniaoppiin.

Ihalaisen mukaan terveydenhuoltopalvelujen kilpailuttaminen heijastuu väistämättä palvelujen sisältöön ja niiden markkinointiin. Viime kädessä valinnoista vastaavat kuitenkin kunnat.
(MTV3/Tuula Malin)


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.