Kuntien ja kaupunkien entiset johtajat halajavat valtuustoihin

Toistakymmentä entistä kunnan- ja kaupunginjohtajaa pyrkii valtuustoihin eri puolilla maata. Tällaisia ehdokkaita on etenkin suurehkoissa kaupungeissa.

- Meillä on tiedossa kaksitoista. Tiedot on hankittu puskaradiolla, joten lista ei välttämättä ole ihan kattava, kertoo kaupunkitutkimuspäällikkö Kauko Aronen Kuntaliitosta.

Arosen mukaan ei voi puhua muoti-ilmiöstä, vaan entisiä kunnan- ja kaupunginjohtajia on ollut ehdolla aiemmissakin kuntavaaleissa. Valttinaan heillä on ainakin se, että kokemusta kunta-asioista on kertynyt runsaasti.

Entinen kaupunginjohtaja on ehdolla ainakin Tampereella, Kuopiossa ja Joensuussa. Turussa ja Lahdessa sikäläiset ex-kaupunginjohtajat pyrkivät jo toiselle valtuustokaudelle.

Salossa ehdokkaiden joukossa on Saloon liitetyn Halikon entinen kunnanjohtaja. Joensuussa taas valtuustoon pyrkii entisen kaupunginjohtajan lisäksi kaksi ehdokasta, jotka ovat olleet pienempien paikkakuntien kunnanjohtajina.

Entisiä kunnan- tai kaupunginjohtajia on ehdokkaina myös Leppävirralla, Outokummussa, Paimiossa, Rautavaaralla, Tohmajärvellä ja Vesannolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat