Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa

Ennakkoon voi äänestää yli 1000 äänestyspaikassa. Äänensä voi antaa ennakkoon ensi tiistaihin saakka.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään ja päättyy ensi viikon tiistaina. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 24. lokakuuta. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on maassa yhteensä vajaat 1100.

Äänestyspaikat vaihtelevat nykyisin kunnittain. Kaikki keinot äänestäjien houkuttelemiseksi tarvitaan, sillä esimerkiksi edelliset kunnallisvaalit saivat liikkeelle alle 60 prosenttia äänioikeutetuista. Perinteisen postin lisäksi äänestyspaikkoja on virastoissa, kirjastoissa ja kauppakeskuksissa. Joidenkin kuntien alueella kiertää ennakkoäänestysbusseja.

Äänestys alkaa myös ulkomailla

Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoina on 149 Suomen edustustoa. Myös ennakkoäänestys ulkomailla alkaa tänään. Äänioikeutettu saa äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Äänestämisen yhteydessä on todistettava henkilöllisyys. Myös postissa tullut ilmoitus äänioikeudesta on hyvä ottaa mukaan, sillä se nopeuttaa äänestämistä.

Kunnat tiedottavat oman kunnan ennakkoäänestyspaikoista. Luettelo kaikista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista on Internetissä mm. oikeusministeriön vaalisivuilla osoitteessa www.vaalit.fi. Ennakkoäänestyspaikoista saa tietoja myös oikeusministeriön maksuttomasta puhelinpalvelusta suomeksi numerossa 0800-1-57575 ja ruotsiksi numerossa 0800-1-38383.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 13.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat