Kuntaprofessori: Äärimmäisen tylsää puhetta ja sisäsiittoista menoa

Professori Markku Sotarauta Tampereen yliopistosta arvostelee kuntia sisäsiittoisuudesta ja keskustelua kuntien määrästä äärimmäisen tylsäksi.

Johtamiskorkeakoulun ja alueellisen kehittämisen tutkimusyksikön (Sente) johtajana toimiva Sotarauta huomauttaa, että maailmalla suomalaista kuntajärjestelmää arvostetaan ja että kuntaosaamisemme kelpaa jopa vientituotteeksi. Siksi hän pitää outona, että keskustelussa on nyt jumiuduttu yksinomaan kuntien määrään.

– Julkista hallintoamme, kuntiakin, pidetään muun muassa Kaakkois- ja Itä-Aasiassa tehokkaana, läpinäkyvänä ja vapaana korruptiosta, Sotarauta listaa.

– Meille iso kysymys on kuitenkin, että järjestelmä on kasvanut ulos itsestään. Kunnat tuottavat enemmän palveluja kuin mihin rahat riittää. Olisi erittäin tärkeää, että tästä keskusteltaisiin pidemmällä aikavälillä.

Missä viipyy keskustelu laadusta?

Sotaraudan mukaan puhuttaessa kuntien määrästä on menty urakalla metsään. Hän painottaa, että määrän sijaan pitäisi ryhtyä pohtimaan laatua eli palveluja.

– Keskustelu on ollut aika ankeaa. Osaltaan sen suunta ja todellisen keskustelun puute kertoo kuntien suurimmasta ongelmasta eli kyvyttömyydestä uudistua.

Sotarauta ruoskii kuntia myös kääntymisestä sisäänpäin.

– Kuntien pitäisi avautua maailmaan. Niiden kehittämistä estää kääntyminen sisäänpäin, suoranainen sisäsiittoisuus.

Lue myös:

    Uusimmat