Kuntaministeri sysäsi vastuun entisille ministereille

Kiistely kuntien "pakkolainasta" jatkui eduskunnassa

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) sysäsi syyn kuntien rahoja koskevasta säästölaista edelliselle hallitukselle sekä sen valtiovarainministerille Sauli Niinistölle (kok.) ja kuntaministerille Martti Korhoselle (vas.).

Mannisen mukaan nämä herrat alimitoittivat kunnille maksettavat valtionosuudet ja menoarviot, ja tämä alimitoituksen lasku on nyt langennut uuden hallituksen maksettavaksi. Tarkistuslaskenta on johtanut siihen, että kunnat ovat saamassa valtiolla 502 miljoonaa euroa. Voimassa olevan lain mukaan koko summa olisi maksettava ensi vuonna, mutta hallitus ajaa nyt lainmuutosta, jolla maksatus tapahtuisi paloittain neljän vuoden aikana. Lähes puolet koko summasta maksettaisiin vasta vuonna 2008.

Opposition silmissä tällainen lykkäys merkitsee sitä, että hallitus ottaa kunnilta pakkolainaa. Asian käsittelystä tänään poissa ollut kuntaministeri Manninen joutui vastaaman arvosteluun eduskunnan kyselytunnilla.

- Tämä on säästölaki, mutta sikäli erikoinen, että se tuo kunnille lisää rahaa ensi vuonna 86 miljoonaa euroa, Manninen heitti takaisin. Opposition riveissä puhkesi vastalauseiden myrsky.

- Kehtaatte sanoa, että säästölaki tuo lisää rahaa. Kunnat saavat sitä, mitä valtio on niille velkaa, mutta vain viidesosan, kokoomuksen ryhmäjohtaja Ben Zyskowicz riemastui.

Zyskowicz kysyi, miten veronmaksaja Manninen kokisi, jos hän saisi verottajalta ilmoituksen, että tulossa oleva veronpalautus annettaisiinkin vasta vuosien saatossa. Eikö se olisi pakkolainaa. Manninen heitti takaisin, että näinhän hänelle kävi kokoomuslaisen valtiovarainministerin aikana, kun kansalaisilta otettiin pakkolainaa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes nousi paheksumaan Mannisen heittoa.

- Pakkolaina oli lama-ajan säästötoimi, jolla te työssäolevana ja palkkatuloja saavana osallistuitte lamatalkoisiin, joita monet muut maksoivat menettämällä työpaikkansa. Näitä asioita ei voi verrata keskenään, Siimes opetti.

Tunnelma kunnallisvaalien alla televisioidulla kyselytunnilla kuumeni hetkittäin epätavallisiin lukemiin. Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) vastaamisen sijasta heitti Martti Korhoselle, että tällä (entisenä kuntaministerinä) on enemmän kokemusta kuntien kurittamisesta. Korhonen piti ministerin tyyliä ala-arvoisena ja vastuuttomana.

Bjarne Kalliksen (krist.) mielestä hallitus näyttää huonoa esimerkkiä, kun velallinen omavaltaisesti jättää velkojan huonoon asemaan. Kuntaministeri vastasi, että samoja veronmaksajien rahoja ne ovat, joita valtion ja kuntien kesken käsitellään.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 07.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat