Mainos

Kuntaliitto tyrmää lääkäriyhtiön yllätyslaskut

Kuntaliitto tyrmää yksityisen lääkärifirma MedOnen vaatimuksen lisäkorvauksista sikainfluenssan leviämisen varalta.

MedOne vaatii kunnilta lisäkorvausta sen perusteella, että sikainfluenssan leviäminen lisää päivystyksessä työskentelevien keikkalääkärien tarvetta ja työmäärää. Kuntaliiton mukaan tapaus on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Kuntaliiton kanta on, ettei MedOnella ole oikeutta omavaltaisesti korottaa kuntien kanssa sovittuja maksuja.

- Yksikään niistä sopimuksista, joita itse olen nähnyt, ei mahdollista tällaista yksipuoliseen ilmoitukseen perustuvaa maksun korotusta, sanoo Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Jussi Merikallio.

MedOne vaatii lisämaksua syyskuun puolivälistä tammikuun puoliväliin asti.

Merikallion mukaan mahdollisista korotuksista voidaan neuvotella sopimusehtojen perusteella siinä tapauksessa, että sikainfluenssa todella yltyy laajaksi epidemiaksi. Toistaiseksi näin ei ole käynyt.

Merikallio pitää mahdollisena, että asia päätyy lakimiesten käsiteltäväksi.

- Ehkä MedOne kokeilee tässä kepillä jäätä, Merikallio arvelee.

Monet kunnat ovat ulkoistaneet terveyskeskuspäivystyksen lääkäripalvelut osittain tai kokonaan jollekin yksityiselle lääkäriyhtiölle. MedOnen asiakkaana on useita kymmeniä suomalaisia kuntia.

MedOnen lisämaksuvaatimuksesta kertoi tänään Turun Sanomat.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.