Kuntaliitto peräänkuuluttaa yksilön terveysvastuuta

Kuntaliiton toimitusjohtajan Risto Parjanteen mukaan terveydenhuollon menot laskisivat selvästi, jos kansalaiset huolehtisivat riittävästä liikunnasta ja oikeanlaisesta ruokavaliosta.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne patistaa myös kansalaisia kantamaan vastuuta terveydenhuollon menojen kehityksestä.

Turun Sanomien kolumnissaan Parjanne muistuttaa, että terveysjärjestelmämme olisi tyhjäkäynnillä, jos ihmiset liikkuisivat enemmän, söisivät ja joisivat kohtuullisesti ja pitäisivät selkälihaksensa kunnossa.

Samassa kirjoituksessa Parjanne puolustaa suomalaista terveydenhuoltoa ja varoittaa luottamasta pieniin osaratkaisuihin terveysmenojen hillinnässä. Hänen mukaansa terveydenhuoltoa ei myöskään pitäisi irrottaa liiaksi kunnan muista tehtävistä, sillä esimerkiksi asumiseen ja koulutukseen liittyvät ratkaisut vaikuttavat pitkällä aikavälillä enemmän väestön terveydentilaan kuin terveydenhuolto.

Parjanteen mukaan Suomi maksaisi terveydenhuollosta reilut kaksi miljardia euroa nykyistä enemmän, jos Suomi käyttäisi siihen bruttokansantuotteesta yhtä suuren osan kuin Ruotsi ja Tanska. Se olisi viidennes nykyistä enemmän.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat