Kuntaliitokset tuovat mukanaan palkkaeroja

Kuntaliitosten myötä samanarvoisesta työstä työntekijöille maksettavien palkkojen erot voivat olla satoja euroja kuukaudessa.

Eri organisaatioissa on samoista töistä maksettu erilaisia palkkoja, mutta uuden työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti.

Kainuussa kaksi naispsykologia on haastanut Kainuun maakunta -kuntayhtymän oikeuteen tasa-arvolain rikkomisesta. Jäseniään tukevan Suomen psykologiliiton mielestä kyseessä on eri sukupuolta olevien työntekijöiden syrjintä, kun taas työnantajapuolen mielestä kyse on organisaatiomuutoksista johtuvasta palkkaerojen kaventamisesta.

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen mukaan palkka-erot tulee hoitaa kuntoon kahden vuoden kuluessa. Kuntaliitokset ovat aiheuttaneet vuosittain muutamia palkkatasa-arvoa koskevia kanteluja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat