Kuntajohtaja: Talouskriisi ei vielä uhkaa kuntia

Maailmanlaajuinen talouden taantuma ei ainakaan vielä uhkaa Suomen kuntia, arvioi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen. Tilanne on hänen mukaansa tällä hetkellä keskimäärin kohtuullisen hyvä.

- Verotulot ovat kasvaneet voimakkaasti, mutta ongelma on se, että kuntatalouteenkin on odotettavissa heikkenemistä hieman viiveellä, Kietäväinen sanoo.

Ongelmana ovat köyhät kunnat, joissa verotulot eivät hyvästä talouskasvusta huolimatta ole nousseet juuri lainkaan. Samaan aikaan kustannukset ovat nousseet suuresti.

Kietäväisen ei lämpene ajatukselle, että rikkaampien kuntien verotuloja siirrettäisiin köyhemmille kunnille.

- Verotulojen kasvun hidastuminen aiheuttaa sen, että näissä korkeamman verotulon kunnissakin alkaa talous tiukentua. Toisaalta niissä on lähinnä väestönkasvun takia suuret investointitarpeet itselläänkin, Kietäväinen sanoo.

- Valitettavasti tällaiselle Robin Hood -ajattelulle ei ole kovin paljon tilaa.

Vuoden vaihteen jälkeen Suomessa on 67 kuntaa vähemmän kuin nykyisin. Kietäväisen mukaan muutos on merkittävä.

- Kuntaliitosten myötä tullaan näkemään erittäin merkittävä myllerrys toimintatavoissa. Kunnalliset palvelut, niiden tuotantotapa ja myöskin hallintorakenteet ovat kovasti muutoksessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat