Kunniakonsuli Zimbabwesta: Lähetystö valmis evakuoimaan suomalaiset tarvittaessa

Mugabe hallinnut Zimbabwea jo 37 vuotta 1:52

Suomen kunniakonsuli Jim Ward Zimbabwen Hararesta kertoo, että kaupungin lähiöissä on hänen havaintojensa mukaan täysin rauhallista, eikä armeijalla ole näkyvää toimintaa alueella. Sen sijaan armeijan tiedetään ottaneen haltuun keskustan hallintorakennukset. Huhuja taas liikkuu alueella paljon.

Ward kertoo keskustellaansa tänään suurlähettilään kanssa, ja kaikkia tunnettuja suomalaisia maassa on informoitu tilanteessa. Maassa tiedetään olevan tällä hetkellä alle kymmenen suomalaista, mutta mahdollista on, että maassa on myös matkailijoita, jotka eivät ole ilmoittaneet läsnäolostaan Suomen viranomaisille.

Ruotsin suurlähetystön kanssa on myös tehty evakuointisuunnitelma ja sitä laitetaan valmiuteen tilanteen kehittymisen varalta. Wardin mukaan evakuointia ei uskota kuitenkaan tarvittavan.

– Emme ole lähelläkään sen kaltaista tilannetta, Ward painottaa.

Suomalaisia on kehotettu pysyttelemään työpaikoillaan tai kodeissaan ja välttämään kulkemista kaupungilla. Kaupungin ja maan rajoilla uskotaan olevan jonkinlainen armeijan vartiointi. 

Zimbabwen armeija: Mugabe on turvassa – kohteena presidentin ympärillä olevia rikollisia 2:26

Lue myös:

    Uusimmat