Kunnat vastustavat pakolaisten pakkosijoituksia

Kunnat tyrmäävät maahanmuuttoministerin ehdotuksen, jonka mukaan kunnat velvoitettaisiin ottamaan kiintiöpakolaisia.

Sen sijaan kunnissa halutaan pakolaisten vastaanottamisesta pitempiaikainen korvaus, sillä kotoutuminen ja työ- tai opiskelupaikan löytyminen ei onnistu kolmessa vuodessa, mikä on nykyisellään korvausten raja.

Tällä hetkellä suuri joukko kiintiöpakolaisia odottaa sijoituspäätöksiä kunnista.

Esimerkiksi Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla on perinteisesti otettu mielellään vastaan kiintiöpakolaisia. Nyt ääni kellossa on muuttunut ja mielipiteet jakaantuvat.

Kaupungin johtoporras painii yhä paisuvien työttömyyslukujen kanssa, eikä innostu maahanmuuttoministerin ehdotuksesta, jonka mukaan kuntien olisi pakko ottaa vastaan pakolaisia.

- Jos se ei perustu vapaaehtoisuuteen, niin tässä tulee kyllä hyvin suuria käytännön ongelmia kotouttamisen kanssa. Monen ihmisen osalta kotouttaminen kestää huomattavasti enemmän kuin kolme vuotta, perustelee Pietarsaaren kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson.

Poikkeuksiakin on, kuten serbivainojen vuoksi aikanaan pakolaiskiintiössä maahan tullut Gashin perhe.

- Jos yrittää, kyllä se onnistuu aina. Me olemme molemmat alkaneet yrittää, sanovat pietarsaarelaiset ravintoloitsijat Luljeth ja Aliriza Gashi.

Asenneilmasto pakolaisia kohtaan on koko maassa koventunut, ja taantuma on tuonut jo mukanaan runsaasti kielteisiä vastauksia kunnilta.

Pohjanmaan rannikolla uskotaan silti, että juuri maahanmuuttajien avulla selvitään tulevaisuuden työvoimapulasta, kun oma nuoriso valuu etelän kasvukeskuksiin.

Thors ei lupaile pitempää korvausta

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors ei lupaa kunnille turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta nykyistä pidempää korvausta. Thors korostaa, että erityisesti kiintiöpakolaisten vastaanottaminen on ulkopoliittinen velvollisuus.

- On epäuskottavaa, että toisaalta lupaamme YK:lle, että otamme kiintiöpakolaisia vastaan. Ja sitten emme pysty siihen, koska heille ei löydy kunnissa paikkaa, Thors sanoo.

- Tämä ei ole mikään uusi velvollisuus vaan on kyse siitä, että jos velvoitettaisiin kuntia ottamaan kiintiöpakolaisia vastaan, niin se olisi tasausasia, eikä todellakaan mikään uusi velvoite.

Katso Outi Airolan raportti Pietarsaaresta

Lue myös:

    Uusimmat