Kunnat vastaanottavat pakolaisia epätasaisesti

Kunnat vastaanottavat Suomeen saapuvia pakolaisia epätasaisesti.

Sanomalehti Keskisuomalainen kertoo, että sisäministeriön maahanmuutto-osaston tilaston perusteella Suomessa on noin 40 kuntaa, jotka vastaanottavat pakolaisia näiden ensimmäisenä sijoituskuntana säännöllisesti vuodesta toiseen. Joukossa on suuria ja keskisuuria kuntia ympäri Suomea.

Maahanmuuttoasiantuntija Jaana Suokonautio Keski-Suomen TE-keskuksesta arvioi, että tilanteeseen vaikuttavat eniten asenteet. Hänen mukaansa kunnista vastataan helposti, että ei olla valmiita pakolaisten vastaanottoon.

Kuntien sijoitushaluja jarruttavat myös alhaiset korvaukset.

Pakolaisten vastaanottaminen on kunnille vapaaehtoista ja perustuu TE-keskuksen ja kunnan väliseen sopimukseen.

Keskisuomalaisen mukaan sijoitettavia pakolaisia on parhaillaankin enemmän kuin kuntapaikkoja. Tämän kuun alussa paikkaa jonotti 250 pakolaista vastaanottokeskuksissa ja noin sata kiintiöpakolaista joko lähtömaissa tai vastaanottokeskuksissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat