Kunnat valmistautuvat tuomaan erityisoppilaita tavallisiin luokkiin

Suuri osa erityisopetusta tarvitsevista oppilaista saa vastedes opetusta tavallisissa luokissa, jos vireillä oleva lakimuutos toteutuu. Suunnitelma on saanut osakseen ruusuja mutta myös risuja. Kunnat pitävät aikataulua tiukkana, ja kouluissa ihmetellään, miten integrointi saadaan käytännössä onnistumaan.

Muutoksen pitäisi astua voimaan jo ensi syksystä alkaen. Hallituksen esitys perusopetuslain muutoksesta on nyt valiokunnassa.

-Jos eduskunta hyväksyy lain, sen toteuttamiselle tulee kiire. Kunnissa toivotaankin lain lykkäämistä vuodella tai siirtymäaikaa kouluille, sanoo Kuntaliiton kehittämispäällikkö Juha Karvonen.

Kuntaliitto suhtautuu uudistukseen periaatteessa myönteisesti.

-Esityksessä ei kuitenkaan ole riittävästi arvioitu kustannusvaikutuksia. Valtion ensi vuodelle varaama 15 miljoonan avustus ei riitä kattamaan menoja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat