Kunnat vaativat korvauksia metsäjättien puukartellista

Monet kunnat harkitsevat vahingonkorvausten vaatimista puukartellin vuoksi. Yli 30 kuntaa kärsi Kuntaliiton mukaan merkittäviä tappioita Metsäliiton, UPM:n ja Stora Enson puukartellista vuosina 1997-2004.

Kuntien päätöksiä korvausvaateiden nostamisesta odotetaan elokuun loppuun mennessä. Myös useat seurakunnat ja yksityiset metsänomistajat pohtivat oikeustoimia.

Yksi korvausvaadetta harkitseva kunta on Leppävirta. Kunta möi aikoinaan metsää puukartelliin syyllistyneelle metsäyhtiölle yli 2,5 miljoonan euron arvosta. Nyt Leppävirralla tehdään esiselvitystä tappioiden suuruudesta.

- Meidän tapauksessamme se tekee karkeasti ottaen 250 000 - 700 000 euroa riippuen siitä, mikä se peruste sitten on, sanoo kunnanjohtaja Matti Raatikainen.

Kuntaliitto on nyt päättänyt avustaa kuntia vahingonkorvausvaateiden laatimisessa. Kuntien päätöksiä asiassa odotetaan elokuun loppuun mennessä. Metsäyhtiöt pitävät vaateita perusteettomina. Niiden mukaan vahinkoa ei ole aiheutunut.

Kunnanjohtaja Raatikainen on eri mieltä. Hän korostaa, että kysymys merkittävästä taloudellisesta menetyksestä.

- Emme voi julkisyhteisönä hyväksyä sitä, että meidän veronmaksajamme kärsivät tällaisen toiminnan seurauksena.

Korvausvaateen voivat halutessaan nostaa myös useat seurakunnat ja 400 000 metsänomistajaa. Etujärjestö MTK suosittelee metsänomistajille puukartellin taloudellisten vaikutusten selvittämistä.

Laukaalainen metsänomistaja Esko Vekki liittyi Suuri savotta -ryhmään hakeakseen korvauksia puukartellista.

- Ei raha tässä kaikki kaikessa ole, vaikka se on ihmiselle tietysti tärkeä vaihdon väline. Tärkeää mielestäni kuitenkin on se, että oikeus toteutuisi, sanoo Vekki.

Metsähallitus on jo esittänyt puukartelliin syyllistyneille metsäyhtiöille 282 miljoonan euron korvausvaateen. Jutun käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa ensi vuonna.

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen raportti Leppävirralta (Seitsemän uutiset 3.7.2011)

Lue myös:

    Uusimmat