Kunnat tekivät taas Savon Voima -päätöksiä

Savon Voiman kohtaloa pohdittiin tänään jälleen monissa kunnanhallituksissa. Osakkeiden myyntivaihtoehdon valitsivat Nilsiä ja Hankasalmi. Fuusion kannalle asettui Iisalmen kaupunki, joka on Savon Voiman suurin omistaja 7,34 prosentin omistuksellaan.

Iisalmen kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväksyisi Savon Voiman ja Kuopion Energian yhdistämistä koskevan aie- ja osakassopimusluonnoksen periaatteet. Päätöksen mukaan lopullinen osakassopimus voidaan hyväksyä vasta sitten, kun muun muassa tuottovaatimuksia ja energian hintaa koskevat asiat on selvitetty.

Nilsiässä kunnanhallitus päätti myydä 5,27 prosentin omistuksensa Savon Voimasta. Samaan ratkaisuun päätyi Hankasalmen kunta, jolla on 0,9 prosenttia osakkeista. Molemmat kunnanhallitukset valtuuttivat Savon Voiman omistajatyöryhmän neuvottelemaan ostotarjouksen tehneiden tahojen kanssa. Kunnat ilmoittivat lisäksi tyytyvänsä asiassa lopulta omistajakuntien enemmistön kantaan. Hankasalmella ja Iisalmessa valtuustot päättävät asiasta lopullisesti 15. syyskuuta.

Omistajakuntien on määrä ratkaista kantansa Savon Voiman fuusio- ja myyntivaihtoehtoihin syyskuun puoliväliin mennessä. Fuusiolle ovat näyttäneet aiemmin vihreätä valoa Kuopio, Lapinlahti sekä Vehmersalmen ja Siilinjärven kunnanhallitukset.

Myynnin kannalla ovat Kiuruvesi, Sumiainen, Nilsiä, Hankasalmi sekä periaatteessa Varkaus, joka ei ole vielä päättänyt kenelle se osakkeensa aikoo myydä.

Molemmilla kuntaryhmillä on omistuksessaan runsaat 20 prosenttia Savon Voimasta. Enemmistön kannan arvioidaan selviävän vasta kahden viikon kuluttua. Nyt käsillä olevat prosenttiluvut voivat muuttua, koska monissa kunnissa asia vaatii vielä valtuuston päätöksen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat