Kunnat palkkaavat noin 40 000 kesätyöntekijää

Ensi kesänä ainakin suuret kaupungit työllistävät aiempien kesien tapaan, pääkaupunkiseudulla kesätyöpaikkojen määrä jopa kasvaa. Helsinki, Espoo ja Vantaa työllistävät ensi kesänä yhteensä yli 3000 nuorta.

Suomen kunnat ja kaupungit työllistävät ensi kesänä jälleen kymmeniä tuhansia nuoria. Kesätöihin palkataan sekä koululaisia että eri alojen opiskelijoita.

Kuntaliiton tietojen mukaan kunnat ovat viime vuosina pestanneet kaikkiaan noin 40 000 kesätyöntekijää. Ensi kesänä ainakin suuret kaupungit työllistävät aiempien kesien tapaan, pääkaupunkiseudulla kesätyöpaikkojen määrä jopa kasvaa.

Kunnat hakevat nuoria kesätyöntekijöitä muun muassa toimistotöihin, puistojen ja liikuntapaikkojen kunnossapitoon sekä oppaiksi museoihin. Osa kunnista myös tukee yrityksiä rahoittamalla kesätyöntekijöiden palkkaamista.

Vakituisen henkilökunnan vuosilomien ajaksi tarvitaan töihin hoito- ja sosiaalialan opiskelijoita. Opiskelijoita työllistävät myös ympäristö- ja teknisen alan lomitukset.

Helsinki, Espoo ja Vantaa työllistävät ensi kesänä yhteensä yli 3000 nuorta. Helsingin kaupunki pestaa kesätyöntekijöitä 700 enemmän kuin viime kesänä. Kuopio palkkaa 250-300 kesätyöläistä, Oulu noin 700, Tampere noin 650 ja Lahti reilut 300.

Kuntien kesätyöpaikat tulevat haettaviksi pääsääntöisesti helmi- tai maaliskuun aikana. Tietoa kesätyöpaikoista löytyy Kuntatyö-sivustolta sekä kuntien omilta verkkosivuilta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat