Kunnat oikoivat Lipposen ja Kataisen tietoja

Kunnallisvaalitaistelun kuumentamat puoluejohtajat Lipponen ja Katainen antoivat virheellisiä tietoja kahden kunnan tilanteesta TV1:n suuressa vaalikeskustelussa eilisiltana.

SDP:n Paavo Lipposelle ja kokoomuksen Jyrki Kataiselle kävi nolosti, kun Naantalin kaupunki ja Oulunsalon kunta ryhtyivät tänään julkisuudessa oikomaan puoluejohtajien väitteitä kuntien päivähoidosta ja pätkätöiden määrästä.

Katainen myönsi tehneensä virheen. Lipponen ilmoitti avustajansa välityksellä, että hän pysyy sanojensa takana.

Televisiokeskustelussa Lipponen oli väittänyt, että kokoomusvetoisessa Naantalissa kolmasosa kunnan palveluksessa olevista tekee pätkätöitä. Katainen puolestaan tiesi kertoa, että Oulunsalossa kaikki päivähoito on ostettu yksityisiltä, ja lautakuntaa johtaa vieläpä vasemmistoliittolainen.

Naantalin johto korjasi julkisuuteen toimittamassaan oikaisussa Lipposen tietoja. Sen mukaan määräaikaisen työn osuus kaikesta teetetystä työstä oli Naantalissa vuonna 2003 vain 19 prosenttia, kun se korkeimmillaan tutkimuskunnissa oli reilusti yli 30 prosenttia.

Turun aluetyöterveyslaitos on selvittänyt vuosittain Kunta10 -tutkimuksessaan vakinaisten ja määräaikaisten tekemän työn määrää. Kaupungin edustajien mukaan Naantalissa määräaikaisen työn osuus on jo yli 10 vuotta ollut tutkimuskuntien alhaisimpia.

Oulunsalosta puolestaan kerrottiin, että päivähoitopaikoista kunnallisia on 75 prosenttia ja yksityisiltä ostopalveluina on hankittu 25 prosenttia. Katainen selitti väitettään tänään sekaannuksena ja puhtaana erehdyksenä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat