Kunnat antavat yhä enemmän rahaa vauvan saaneille – tilille voi kertyä jopa 10 000 euroa

Kunnat maksavat entistä yleisemmin vauvarahaa kunnassa syntyvien lasten vanhemmille. Kuntaliiton mukaan myös summat ovat kasvussa.

Vajaat 70 kuntaa on tänä vuonna antanut vauvan syntymän vuoksi perheelle lahjan tai rahaa. Määrä on noussut neljässä vuodessa parillakymmenellä. Yleisin summa on parisataa euroa.

Täysin omaan kastiinsa nousee ensi vuonna Keski-Pohjanmaan pienin kunta Lestijärvi, joka nostaa summan 10·000 euroon. Rahaa saa 1·000 euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan.

Lestijärvellä toivotaan, että raha lisäisi syntyvyyttä ja pitäisi koululaitoksen pystyssä.

– Meillä on ollut pitkään laskeva asukasmäärä. Tällä hetkellä asukkaita taitaa olla 842, ja tänä vuonna syntyi vain yksi lapsi. Jos tahti jatkuu pitkään, sen tietää, mihin se johtaa, sanoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jukka-Pekka Tuikka (kesk).

Kuntaliiton mukaan rahan ei ole todettu lisäävän syntyvyyttä. Lähinnä se voi vahvistaa kunnan lapsiystävällistä imagoa.

Rahan sijaan moni kunta antaa lahjan. Se voi olla omenapuun taimi, potkupuku tai vaikka lampaantalja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat