Kunnanvaltuustojen puheenjohtajat korottaisivat sairaanhoitajien palkkaa

Päättäjien arvio sopivasta palkasta on 400 euroa nykyistä suurempi, kertoo MTV:n kysely.

Kunnanvaltuustojen puheenjohtajat olisivat valmiita korottamaan sairaanhoitajien palkkoja jopa viidenneksellä.

MTV3:n 45 minuuttia kysyi kymmenen suurimman suurimman kaupungin ja kymmenen suurimman kunnan valtuustojen puheenjohtajilta, mikä olisi sopiva peruspalkka sairaanhoitajan työstä. Kyselyyn vastasi kuusitoista valtuuston puheenjohtajaa kahdestakymmenestä.

Valtuustojen puheenjohtajien mielestä sopiva peruskuukausipalkka olisi keskimäärin 2267 euroa. Nykyinen taso on 1865 euroa.

- Jollei terveydenhoitohenkilökunnan palkkoihin saada korjausta, terveyspalvelut ovat uhattuina. On häpeä, että Prisman kassalla tai linja-auton kuljettajana, mitenkään näitä töitä väheksymättä, on vastavalmistuneita sairaanhoitajia. Niistä tienaa sairaanhoitoa paremmin, sanoo Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sampsa Kataja.

Kaikki kyselyyn vastanneet valtuustojen puheenjohtajat pitivät hoitajien palkankorotusvaatimuksia oikeutettuina.

- Arjessa ongelman palkkatason parantamiseksi muodostaa kuntien heikko taloudellinen tilanne, sanoo Vihdin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anu Rajajärvi.

- Kestävään palkkaratkaisuun tulee myös valtion osallistua erillisellä panostuksella, vaatii Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapani Mäkinen.

Mahdollisen sairaanhoitajien lakon oikeutus jakoi mielipiteet. Puolet valtuustojen puheenjohtajista piti lakkoa oikeutettuna nykypalkkojen nostamiseksi, puolet ei pitänyt lakkoa oikeutettuna tai ei osannut sanoa.

45 minuuttia -ohjelman kysely lähetettiin sähköpostitse Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Turun, Oulun, Lahden, Kuopion, Jyväskylän, Porin, Nurmijärven, Tuusulan, Jyväskylän maalaiskunnan, Kirkkonummen, Kangasalan, Vihdin, Hollolan, Siilinjärven, Sipoon ja Lempäälän valtuustojen puheenjohtajille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat