Kunnanjohtajalta hämmentävä ehdotus: Haluaa tarjota paikallisille ilmaista Viagraa – tässä syy

Pienen ranskalaiskunnan johtaja teki aloitteen ilmaisen erektiolääkkeen tarjoamisesta asukkailleen, kertoo uutissivusto The Local. Erikoisen eleen tarkoituksena on rohkaista ihmisiä tekemään lapsia, jotta paikallisen koulun ovet pysyvät auki.

Loiretin departementissa sijaitsevaa Montereaun kuntaa vaivaa vauvapula. Siinä missä Suomessa poliitikkotasolla ihmisiä on rohkaistu synnytystalkoisiin alhaisen syntyvyyden selättämiseksi, Montereaun kunnanjohtajalla Jean Debouzylla on vielä hämmentävämpi ehdotus ranskalaisille.

Debouzy on nimittäin esittänyt, että paikallisille 18–40-vuotiaille jaettaisiin ilmaiseksi erektiolääke Viagraa. Pillereitä jaettaisiin niin kaupungissa asuville kuin sinne muuttavillekin.

”Kylä ilman lapsia on kuoleva kylä”

Pienten sinisten pillerien jakaminen hedelmällisessä iässä oleville ihmisille voisi helpottaa Montereaun lapsikatoa. Vain 650 asukkaan kuntaa uhkaa paikallisen koulun sulkeminen, jos vauvoja ei ala pian syntyä.

Viagran lisäksi ihmisiä voitaisiin kannustaa lisääntymiseen tarjoamalla vauvan saaneille vanhemmille rahaa.

– Kylä ilman lapsia on kuoleva kylä, Debouzy perustelee The Locallille.

Yksi iso mutka matkassa

Debouzy kertoo, etteivät miehet ole vielä saapuneet hänen toimistolleen käsi ojennettuna Viagraa varten. Pormestari itseasiassa tunnustaa, ettei hänellä ole sinisiä pillereitä vielä edes varastoon hankittuna.

Ilmaisen Viagran jakamista hankaloittaa se, että Ranskassa Viagraa saa vain lääkärin määräyksellä. Debouzyn ehdotuksen laillisuus onkin epäselvä.

Debouzy tosin myöntää, että ilmaisen Viagran tarjoaminen on enemmänkin julkisuustemppu, jolla paikallisen koulun ovet on tarkoitus pitää auki.

Alhainen syntyvyys huolettaa Suomessakin

Kuten Ranskassa, myös Suomessa ollaan huolestuttu syntyvyyden laskusta. Lääkkeeksi lapsettomuusbuumiin on esitetty muiden muassa etuuksien laittamista kohdalleen ja helppoa pääsyä palveluihin. THL:n tutkimusprosessiMika Gissler arvioi helmikuussa, että perheet toivovat joustavuutta esimerkiksi lastenhoidossa ja töihin palaamisessa.

Myös Suomessa Viagran myyminen kokonaan ilman reseptiä on laitonta, joten potenssilääkkeen jakaminen ei ole varteenotettava ratkaisu alhaiseen syntyvyyteen meilläkään.

Milloin pitäisi havahtua perheen perustamiseen? 0:52
Videolla kerrotaan, missä vaiheessa lastenhankintaan on syytä viimeistään havahtua.

Lue myös:

    Uusimmat