Kuningasjätkä tavoittelee Oscaria

Ulkomaisten elokuvien Oscareista kilpailee tänä vuonna 45 maata. Raati valitsee ehdokkaiden joukosta viisi Oscar-nominaattia, joille loppusuoralle pääseminen saattaa merkitä kansainvälisten ovien avautumista. Ehdokkaina on odotetusti mm. Cannesin elokuvajuhlilla menestyneitä elokuvia.

(STT-Reuters) Kreikan ehdokas on Cannesissa pääpalkinnon eli Kultaisen palmun napannut Eternity and a Day (Ikuisuus ja päivä), jonka on ohjannut Theo Angelopoulos. Italiaa puolestaan edustaa Cannesin kakkonen, Roberto Benignin ohjaama La Vita e bella (Kaunis elämä).

Tanska on mukana mittelössä nuoren ohjaajan Thomas Vinterbergin elokuvalla Festen (Juhla). Elokuva sai tuomariston erikoispalkinnon Cannesissa ja se palkittiin syyskuussa myös pohjoismaisella Amanda-palkinnolla. Tanska oli ainoa Pohjoismaa, joka sai elokuviaan Cannesin kilpasarjaan.

Suomesta pystiä tavoittelee Markku Pölösen ohjaama Kuningasjätkä, jonka englanninkielinen nimi on A Summer by the River. Ruotsi kilpailee Lukas Moodyssonin ohjaamalla elokuvalla Fucking Åmål, englanniksi Show Me Love ja Norja Torun Lianin ohjaamalla elokuvalla Bare Skyer Beveger Stjernene, englanniksi Only Clouds Move the Stars. Islannin ehdokas on Ari Kristinssonin ohjaama Stikkfri (Count Me Out).

Ranskan ehdokas La Vie Revee des Anges (Enkelten uneksima elämä) nähtiin myös Cannesissa. Sen on ohjannut Erick Zonca. Lisäksi mm. Argentiinaa edustaa Carlos Sauran ohjaama Tango ja Saksaa Tom Tykwerin elokuva Lola Rennt (Run Lola Run). Yhdysvaltain elokuva-akatemia Academy of Motion Pictures Arts and Sciences myöntää seuraavat Oscarinsa Los Angelesissa 21. maaliskuuta 1999.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat