Kuningasjätkä myydyin kotimainen videoelokuva

Kuluneen vuoden kotimaisten videoelokuvien myyntimäärää johtaa ylivoimaisesti Markku Pölösen Kuningasjätkä, jota on myyty yli 26 000 kappaletta. Tuoreimmat tilastolukemat ovat syyskuun lopulta. Harvalukuisten kotimaisten julkaisujen listalla Pekka Mandartin ohjaama Going to Kansas City on toisella sijalla. Joulukuun alussa julkaistua videota myytiin viikossa 5000 kappaletta, joista tuhat on kaupattu videovuokraamoihin. Kummelin kultakuume -komedia on kolmantena 1700 kappaleella.

Kotimaiset eivät myynnissä pärjää lähellekään ulkomaisille videojulkaisuille, joiden kärkeä dominoivat perinteisesti lasten piirroselokuvat. Syyskuun lopun lukemissa ykkössijalla patsastelee Disney-animaatio Herkules, jonka on hankkinut 63000 ostajaa.

Mandart-elokuva Pohjoismaihin

Suomalais-kanadalainen "vaihto-oppilasdraama", Mandartin Going to Kansas City on saanut kattavan videolevityssopimuksen Sandrew Metronomen kanssa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa. Videomyynti alkaa muissa Pohjoismaissa tulevana keväänä. Heinäkuun lopulla ensi-iltaan tulleen Going to Kansas Cityn näki kotimaan elokuvateattereissa 42000 katsojaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat