Kumpi oli ensin, suklaamunamies vai Harjakainen?

Helsingin keskustassa sijaitsevan suklaakaupan ikkunassa ovat jo pari viikkoa päivystäneet talven hittihahmot Munamies ja rakennusmestari Timo Harjakainen. Suklaisia hahmoja ovat ihastelleet jo lukuisat ohikulkijat.

- Haluttiin hauskuuttaa vähän ihmisiä. Munamieshän syntyi näin pääsiäisaikaan ihan luonnostaan, mutta sitten läheisen rakennustyömaan rakennusmiehet kävivät kyselemässä, että missä on Harjakainen, ja niin teimme sitten hänetkin vitriiniin, suklaapuoti Valrhonan myymäläpäällikkö Jarmo Laitinen kertoo.

Suklaamunamiestä tai -harjakaista ei kuitenkaan saa oman rairuohon kuninkaaksi.

- Nämä ovat ihan puhtaasti koristeita, eikä myöskään myyntiin tarkoitettuja, Laitinen jatkaa.

Idea hahmoihin tuli hetken mielijohteesta.

- Dalihan on sanonut, että munan muoto on kaiken perusta, Laitinen naureskelee.

Lue myös:

    Uusimmat