Kuluvan talven pakkasennätys ylitettiin taas

Talven tähän asti kovin pakkaslukema on mitattu Inarissa tänään.

Väylän havaintoasemalla on mitattu tänään aamupäivällä -36,4 asteen lämpötila.

Tämän päivän aikana sää alkaa kuitenkin lauhtua maan pohjoisosassa, ja huomenna lauhat lämpötilat tulevat myös etelään.  

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoo, että 35 pakkasasteen lukema joulukuussa ei ole aivan tavaton.

Etelässäkin on ollut kylmiä joulukuita: esimerkiksi Vihdissä mitattiin -36 astetta vuonna 1978.
– Joulukuu on ihan pakkaskuukausi. Ja nyt mitattu lukema oli Lapissa, eli ei se mitenkään erikoinen lukema ole, Saarikalle sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat