Kuluva vuosi harvinaisen lämmin

Kesän lämpöennätys oli 30,7 astetta. Lämpimiä kuukausia olivat mm. maaliskuu ja joulukuu. Joulu oli lumeton suuressa osassa maata.

Lopuillaan oleva vuosi on Ilmatieteen laitoksen mukaan ollut harvinaisen lämmin. Vuoden keskilämpötila oli kautta maan 1-1,6 astetta keskimääräistä korkeampi.

Tämän vuoden keskilämpötila oli Etelä-Suomessa noin kuusi astetta ja Pohjois-Suomessa nollasta kolmeen lämpöasteeseen.

Erityisen lämmin kuukausi oli maaliskuu, jolloin keskilämpötila oli koko maassa 3-3,5 astetta tavanomaista korkeampi. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla lämpötila kipusi 27. maaliskuuta peräti 17,5 asteeseen.

Myös vuoden 2007 tammikuu oli pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta muutaman asteen tavanomaista lämpimämpi.

Hellepäiviä etelässä tavallista enemmän

Myös viime kesä oli lämpimän elokuun ansiosta 0,5-1,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa korkeampi. Kesän lämpöennätys, 30,7 astetta, mitattiin Parikkalassa 14. elokuuta.

Hellepäiviä oli maan keski- ja pohjoisosassa tavanomaista vähemmän, mutta etelä- ja kaakkoisosassa keskimääräistä enemmän.

Syksy oli tänä vuonna etelä- ja keskiosissa maata asteen ja Lapissa reilun asteen tavanomaista lämpimämpi. Tämän aiheutti leuto lokakuu.

Myös joulukuusta on jälleen tulossa harvinaisen lämmin. Pohjois-Suomessa kuun keskilämpötila on noin kahdeksan ja Etelä-Suomessa neljä astetta tavanomaista korkeampi.

Lapissa talvi alkoi myöhemmin

Terminen talvi alkoi kuitenkin suuressa osassa maan etelä- ja länsiosaa tavanomaiseen aikaan, eli 12.-13. marraskuuta. Termisestä talvesta puhutaan, kun vuorokauden keskilämpötuila on nollan alapuolella.

Maan pohjois- ja itäosassa terminen talvi tuli loka-marraskuun vaihteessa. Lapissa taas talvi alkoi pari viikkoa keskimääräistä myöhemmin.

Heinäkuu oli vuoden sateisin kuukausi

Vuoden aikana kestynyt sademäärä on tänä vuonna ollut koko maassa tyypillinen tai hieman keskiarvoa suurempi. Sademäärät vaihtelivat maan eri puolilla 450 millistä 800:aan.

Vuoden sateisin kuukausi oli sisämaassa heinäkuu ja etelä- ja lounaisrannikolla syyskuu.

Syksyn sademäärät olivat koko maassa varsin tavanomaisia. Lumen syvyys eri puolilla Suomea on puolestaan vaihdellut lämpötilan mukaan.

Jouluna lunta ei ollut maassa Pohjois-Karjalasta Ouluun kulkevan rajan lounaispuolella.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat