Kulutusluottoja otetaan kiivaasti

Tämän vuoden alkupuoliskolla maksuhäiriöiden määrä kasvoi 20 prosentilla, mutta velkaantumisen tahti ei ole juurikaan hidastunut. Etenkin nuoret ottavat kulutusluottoja yhä hanakammin.

MTV:n uutisten mukaan kulutusluottojen määrä on kasvanut tasaista tahtia 90-luvun puolivälistä lähtien. Samaan aikaan suomalaisten kotitalouksien velkaantuneisuus on lisääntynyt vauhdilla - nyt on ylitetty jo lamaa edeltävä taso.

Kulutusluottojen takaisinmaksussa onkin alkanut ilmetä ongelmia. Tämän vuoden alkupuoliskolla maksuhäiriöiden määrä kasvoi 20 prosentilla, mutta velkaantumisen tahti ei ole juurikaan hidastunut.

Vuodesta -95 kulutusluottojen määrä on miltei kaksinkertaistunut. Tällä hetkellä suomalaisilla kotitalouksilla on noin 10,7 miljardin arvosta kulutukseen otettua velkaa, kertoo Kaija Erjanti Finanssialan keskusliitosta.

- Noin kolmasosalla suomalaista on jotain kulutusluottoa, ja voidaan sanoa, että tämä määrä on viime vuosina pysynyt suhteellisen tasaisena. Nuorilla kulutusluotot ovat lisääntyneet.

Erityisesti nuorten velkaantumisen yhteydessä esille ovat nousseet kännykällä hankittavat pikavipit. Alan yritysten mukaan asiakaskunta on kuitenkin laajenemassa. Maajohtaja Unto Nokelainen, Ferratum Finland:

- Päinvastoin kuin julkisuudessa on ollut tietoja, niin myöskin iäkkäämmät ihmiset ottavat näitä pikalainoja niin, että meidän asiakaskunnasta yli puolet on päälle kolmekymppisiä.

Velkaneuvontaan ruuhkaa

Moni turvautuu kulutusluottoon säilyttääkseen elintasonsa, samalla maksuhäiriöiden määrä kasvaa, kertoo erikoissuunnittelija Sanna Helesuo Kuluttajavirastosta.

- Uskoisin, että tilanne tulee ruuhkautumaan velkaneuvonnassa, johtuen siitä, että korot ovat nousseet ja esimerkiksi luottokorttien käyttö on lisääntynyt.

Kaikkiaan suomalaiset ovat velkaantuneet kiihtyvällä tahdilla. Viime vuonna kotitalouksien velkaantumisaste eli kaikkien luottojen suhde käytettävissä olevaan tuloon kipusi 98 prosenttiin. Tämä ylittää jo lamaa edeltävän tason, sanoo johtaja Kaija Ervanto Finanssialan keskusliitosta.

- Tietysti silloin 80-luvun lopussa oli poikkeuksellinen tilanne, hyvin monelta osin, mutta nyt esimerkiksi korkomenot kuluttajilla ovat huomattavasti pienemmät.

Monessa EU-maassa, esimerkiksi Ruotsissa, velkaantumisaste onkin noussut yli 100 prosenttiin, Tanskassa jo 200 prosenttiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat