Kulutusluotot käyvät kaupaksi

Kulutusluottoja nostetaan nyt huomattavasti enemmän kuin asunto- tai opintolainoja. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan myös maksuongelmia on alkanut jälleen kasaantua. Esimerkiksi herkkänä mittarina pidettyjä luottokorttihäiriöitä kertyi viime vuonna aiempaa enemmän. Tutkimuslaitos varoittaa elämästä velaksi, sillä kulutusluottojen vakuudet saattavat tuottaa ikävän yllätyksen velalliselle.

Visa

Kulutusluottojen määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä nopeimmin verrattuna muihin luottoihin, lamasta huolimatta. Kulutusluottojen määrä on viime vuosikymmenen alusta kolminkertaistunut siinä kun asuntoluotot ovat kaksinkertaistuneet ja elinkeino- sekä opintolainat pysyneet paikallaan. Vesa Muttilainen Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta kertoo, että myös kulutusluottojen maksuongelmat ovat lisääntyneet. Tämä näkyy esimerkiksi luottokorttiveloissa, joissa häiriöiden kasvu on ylittänyt käytön kasvun parina viime vuonna.

Luottokortit ovat herkkä mittari, jotka reagoivat talouden muutoksiin etunenässä. Vuonna 1998 alkoi olla merkkejä uuden aallon velkaongelmasta. Kulutusluottojen osuus kaikista veloista ei ole markkamääräisesti korkea. Ne ovat kuitenkin vaarallisia, koska niiden vakuudet eivät ole kovin vahvat, jos ongelmia tulee.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat