Mainos

Kuluttajilta ennätysmäärä valituksia

Suomalaiset ovat valittaneet Kuluttajavirastoon tänä vuonna ennätyksellisen paljon. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan eniten kuluttajat valittavat surkeista mobiilituotteista sekä asiakaspalvelusta.

Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen sanoo Sunnuntaisuomalaisessa, että yritykset näyttävät ulkoistaneen asiakaspalvelunsa Kuluttajavirastolle, koska usein asiakkaat eivät saa puheluaan läpi yrityksiin. Tämän vuoksi vihastuneet ja jonottamaan kyllästyneet asiakkaat valittavat viranomaisille. Uudenlaiset kännykkä- ja laajakaistaliittymät saatetaan puolestaan tuoda markkinoille keskeneräisinä.

Syyskuuhun mennessä virastolle oli jätetty 10 300 valitusta. Viime vuonna valituksia kertyi yhteensä 9300. Kahden viime vuoden aikana valitusten määrä on kasvanut 40 prosenttia. Valitusten määrä on nelinkertaistunut 2000-luvun aikana.

Syyskuuhun mennessä jätetyistä valituksista noin 6300 oli kuluttajaoikeudellisia valituksia. Valitukset koskevat muun muassa lainvastaista mainontaa, noudattamatta jätettyjä sopimuksia sekä epäasianmukaista perintää. Valtaosa kuluttajaoikeudellisista valituksista koskee mobiilipalveluita.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.