Kuluttajien luottamus talouteen aiempaa valoisampi

Kuluttajien luottamus talouteen on hieman elpynyt joulukuun notkahduksesta, kertoo Tilastokeskus. Myönteiset odotukset Suomen talouden ja työttömyyden näkymistä vahvistuivat selvästi, mutta arviot omasta taloudesta heikkenivät hieman.

Tilastokeskuksen keräämän kuluttajien luottamusindikaattorin lukema oli tammikuussa parempi kuin vuosi sitten ja myös hieman pitkän ajan keskiarvoa vahvempi. Joulukuussa indikaattori tipahti toissa kevään tasolle.

Yritysten suhdannenäkymissä ei tammikuussa tapahtunut isoja muutoksia, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattori. Teollisuuden luottamus talouteen vahvistui hieman, ja se on hiukan pitkän aikavälin keskiarvoa vahvempaa. Rakentamisen ja palvelualojen arviot pysyivät ennallaan. Vähittäiskaupassa usko tulevaan on yhä vahva.

Teollisuudessa tilauskanta on kohentunut lähelle normaalia, ja tuotannon kasvun odotetaan lähikuukausina jatkuvan. Rakennusalalla tilauskanta on normaalia matalampi, mutta silti työvoimaa aiotaan lisätä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat