Kuluttajien luottamus omaan talouteen vahvistui

Kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen vahvistui jonkin verran tammikuussa, ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamasta luottamusindikaattorista. Taloudellisia odotuksia kuvaava indikaattori pysyi keskimäärin suurin piirtein edelliskuukauden tasolla.

Luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa 11,8, kun se joulukuussa oli 12,2. Kuluttajien omaa taloudellista tilaa kuvaava osoitin nousi 11,6 pisteestä 12,6 pisteeseen. Suomen talouden indikaattori nousi 6,7 pisteestä 8,5 pisteeseen.

Lähes kolmannes kuluttajista uskoi tammikuussa oman taloutensa kohentuvan vuoden aikana ja vain 8 prosenttia pelkäsi sen huonenevan. Kuluttajat arvioivat kestokulutustavaroiden ostamisen ja lainanoton hyvin kannattavaksi.

Kuluttajien keskimääräisiä odotuksia painoi se, että aiempaa useampi arvioi työttömyyden lisääntyvän seuraavien kahdentoista kuukauden aikana. Edelleen vain 9 prosenttia työllisistä arveli kuitenkin työttömyyden osuvan omalle kohdalleen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat