Kuluttajavirasto: Talotehtaan tarkistettava alapohjarakenteet

Kuluttajavirasto kehottaa viikonloppuna paljastuneiden, hometta aiheuttavien rakenteiden säikäyttämiä talonomistajia ottamaan yhteyttä talopakettinsa toimittajaan. Viraston rakennusalaan perehtynyt lakimies Mika Hakamäki sanoo, että kyseenalaisella alapohjarakenteella tehtyjen talojen omistajat voivat vaatia talotehdasta tarkistamaan toimiiko alapohjan tuuletus juuri heidän talossaan.

- Toisaalta, jos elinkeinonharjoittaja aidosti kantaa vastuunsa, silloin se itse selvittää rakentamistaan kohteista, onko siellä jo homekasvustoa, vai onko selvästi riski että sellaista on tulossa, Hakamäki sanoi.

Aamulehti julkaisi viikonloppuna juttusarjan, jossa ilmeni että pohjoismaiden suurin talopakettitehdas Finndomo on rakentanut ihmisille määräysten vastaisia alapohjarakenteita, jotka ovat johtaneet alapohjien homehtumiseen ja huoneilman pilaantumiseen.

Alapohja tarkoittaa talon lattian alapuolelle ja sokkelin sisälle tehtäviä rakenteita. Finndomon alapohjien tuuletus pyrittiin ratkaisussa hoitamaan vapaan ilmavirran sijaan koneellisesti, mutta taloihin asennettu kone ei ole toiminut riittävän hyvin tai lainkaan.

Lisäksi Finndomo on Aamulehden tietojen mukaan jatkanut ongelmallisten alapohjarakenteiden käyttöä, vaikka se oli jo 2008 tilannut VTT:ltä tutkimuksen, josta ilmeni, ettei rakenne toimi riittävän hyvin.

Finndomon edustajaa ei tavoitettu tätä juttua varten.

Vaikka talopaketin ostaja ei enää julkisuuteen tulleiden tietojen jälkeen luottaisi talotehtaan tekemiin tarkistuksiin, Hakamäki kehottaa joka tapauksessa olemaan tehtaaseen päin avoimesti yhteydessä.

- Parempi tietenkin olisi että Finndomolta otettaisiin yhteyttä. Siinähän ihmiset rauhoittuisivat ja sehän olisi itse asiassa yritykselle parasta mainosta. Niinhän sen pitäisi toimia, eikä niin että yritys nostaa jalat pöydälle ja odottaa, milloin puhelin soi, Hakamäki sanoi.

Aamulehden mukaan Finndomo on rakentanut ongelmalliseksi havaittuja alapohjia noin sataan taloon.

Rakennuttaja viimekädessä vastaa

Taloa rakennettaessa tontilla pyörii iso joukko erilaisia ammattilaisia, joiden tehtävät ja vastuut on pääsääntöisesti määrätty jo laissa. On pääsuunnittelijaa, rakennesuunnittelijaa, vastaavaa mestaria, kunnan rakennusvalvojaa sekä tietysti itse rakennuttaja, joka useimmiten pankkinsa kanssa maksaa koko lystin.

Ammattilaisten määrästä huolimatta viimekätisen vastuun rakentamisen onnistumisesta kantaa kuitenkin rakennuttaja eli rakennushankkeeseen ryhtyvä, muistuttaa ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osaston yliarkkitehti Pekka Lukkarinen.

- Vastuunkantajahan löytyy maankäyttö- ja rakennuslaista. Ja siellä ihan selkeästi todetaan, että se on hankkeeseen ryhtyvä. Mutta nykyään onnettomasti on usein niin, että hankkeeseen ryhtyvät eivät ymmärrä tätä vastuutansa ja menevät ikään kuin kauppaan ja ostavat tuotteen.

Lukkarisen mukaan järkevin tapa toimia olisi ensimmäiseksi palkata rakentamisen tueksi asiansa osaava ja mieluusti talotehtaaseen sitoutumaton pääsuunnittelija.

Kuluttajaviraston Hakamäki pitää kuitenkin selvänä, että talopaketin ostaja voi ongelmatapauksessa kääntyä sopimuskumppaninsa, eli talopakettitehtaan puoleen.

- En tiedä, miten näiden talopakettifirmojen maine kestäisi, jos he lähtevät kiistämään vastuutaan.

(MTV3 - STT)

Katso Anna Satovainion juttu

Lue myös:

    Uusimmat