Kuluttajavirasto asetti Alma Tourin myyntikieltoon

Kuluttajavirasto on asettanut Alma Tourille kiellon myydä valmismatkoja.

– Alma Tourin 5.9 vanhentunut vakuus on uusittu bulgarialaisesta rahoituslaitoksesta ja katsomme, ettei sillä ole riittäviä resursseja taata 1,2 miljoonan euron vakuutta, sanoo valmismatkayksikön päällikkö Petteri Lehtonen Kuluttajavirastosta.

Kuluttajaviraston rekisterissä on Suomessa toimiva Alma Tour, jolla ei ole maksuhäiriöitä. Se kuitenkin ostaa lennot bulgarialaisen emoyhtiön omistamasta lentoyhtiöstä.

– Suomalaisten jääminen Bulgariaan johtuu siitä, että emoyhtiöllä ja sen omistamalla lentoyhtiöllä on maksurästejä eikä heille tarjota enää lentopalveluita. Koska suomalainen yritys käyttää näitä lentoja, niin niitä ei tällä hetkellä ole, Lehtonen sanoo.

Bulgarian kansallisen lentoyhtiön Bulgaria Airin mukaan Alma Tour on sille velkaa 3,5 miljoonaa euroa.

Alma Tourille kello 16 saakka aikaa

Kuluttajavirasto on antanut Alma Tourille kello 16 saakka aikaa toimittaa riittävän selvityksen siitä, että se kykenee jatkamaan toiminaansa ja pystyy lennättämään suomalaiset Bulgariasta.

Jos Alma Tour ei pysty toimittamaan määräaikaan mennessä selvitystä, Kuluttajavirasto alkaa selvittää paluukuljetusta Bulgariaan jääneille matkailijoille.

Lehtosen mukaan vanhasta, 5. syyskuuta saakka voimasta olleesta vakuudesta voidaan saada palautus matkansa käteisellä ostaneille. Luottokortilla maksaneiden tilanne on toinen.

– Alma Tourilta saamamme tiedon mukaan iso osa yrityksen asiakkaista on maksanut matkansa luottokortilla, jolloin luottoyhtiö on velvollinen palauttamaan rahan asiakkaille.

Alma Tourin tiedon mukaan 5. syyskuuta jälkeen matkansa varanneita on noin 50.

Katso Mari Haaviston juttu (Seitsemän uutiset 12.9.2011)

Lue myös:

    Uusimmat