Kuluttajavalituslautakunta: Kylmyys ei ole matkanjärjestäjän vastuulla

Matkakohteen poikkeuksellisen viileät säät eivät ole matkanjärjestäjän vastuulla. Tuoreen kuluttajavalituslautakunnan päätöksen mukaan öisin alle kymmenasteisessa hotellihuoneessa värjöttelyä ei matkalaisilta voi kuitenkaan vaatia, vaan heille on hankittava lämmitin.

Kreetalla viime vuoden huhtikuun alussa lomaansa viettänyt pariskunta valitti matkastaan lautakunnalle, koska lomakohteessa ja myös hotellissa oli ollut kylmä. Hotellissa ei ollut lämmitystä ja hotellihuoneen lämpötila oli koko loman ajan 8-14 astetta. Matkaesitteessä ei kerrottu, ettei hotellissa ole lämmitystä. Matkustajat olivat vaatineet huoneeseensa lämmitintä, mutta olivat saaneet vain lisähuopia. Myöskään siirtymistä toiseen hotelliin ei tarjottu.

Matkatoimisto piti yleisesti tiedossa olevana asiana, ettei etelän lomakohteissa useinkaan ole keskuslämmitystä eikä edes lämmittimiä. Matkaajan olisi siis varhain keväällä vain varauduttava viileisiinkin öihin.

Kulutajavalituslautakuntakin totesi, että lämpimiin maihin matkustavat saavat varautua siihen, ettei hotellissa ole lämmitystä, ellei siitä ole matkaesitteessä erikseen mainittu. Poikkeukselliset sääolot eivät ole matkatoimiston vastuulla.

Valistusta harrastettava

Matkanjärjestäjän on kuitenkin kerrottava asiakkaille, että hotellissa voi olla hyvin kylmä, jos sellainen on mahdollista. Pelkästään ulkoilman lämpötilan kertominen esitteessä ei lautakunnan mielestä riitä.

Kun hotellihuoneen mahdollisesta kylmyydestä ei tiedotettu, matkanjärjestäjän olisi pitänyt hankkia hotelliin lisälämmittimiä. Kylmyyskin on hieman tulkinnanvaraista, mutta ainakin alle 10 asteen huonelämpö olisi vaatinut lämmittimen hankkimista.

Kuluttajavalituslautakunta suositti 600 markan palauttamista matkalaisille. Pariskunta oli vaatinut 3 000 markan hinnanalennusta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat