Kuluttajat uskovat säästämisen kannattavuuteen

Kuluttajat säästävät eniten pahan päivän varalle sekä lomamatkaa varten. Puolet kyselyyn vastanneista pitää puolestaan lainan ottamista kannattavana.

Kuluttajien usko säästämisen kannattavuuteen näyttää nousseen ennätyskorkealle. Maanantaina julkistetun Tilastokeskuksen luottamusindikaattorin mukaan säästämistä pitää kannattavana vajaa neljä kuluttajaa viidestä eli useampi kuin koskaan aikaisemmin.

Myös kotitalouksien säästämismahdollisuudet näyttävät parantuneen. Noin neljä viidestä kotitaloudesta uskoo pystyvänsä säästämään rahaa seuraavan vuoden aikana. Eniten aiotaan säästää pahan päivän varalle tai lomamatkaa varten. Lainan ottamista pitää puolestaan kannattavana runsas puolet vastaajista.

Kaikkiaan kuluttajien luottamus talouteen oli toukokuussa ennallaan huhtikuuhun verrattuna. Odotukset työttömyyden vähenemisestä ja omasta taloudesta heikkenivät hieman, mutta arvio Suomen taloudesta kuitenkin koheni.

Kuluttajabarometriin haastateltiin noin 1550:tä suomalaista toukokuun alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat