Kuluttajat: Palkkanauha myös euroina

Palkat, eläkkeet ja muut säännölliset tulot pitäisi kertoa kansalaisille mahdollisimman pian myös euroina. Tätä mieltä ovat kuluttaja-asiamies, kuluttajavirasto ja Kaupan keskusliitto, jotka ovat lähettäneet asiasta kirjeen suurimmille työnantajaliitoille ja eläkkeiden maksajille.

Euromääräisen käteisrahan käyttöön siirrytään Suomessa vasta vuoden 2002 eli kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Kuluttajaviranomaisten ja kaupan mielestä totuttautuminen uuteen rahayksikköön tulisi kuitenkin aloittaa vähitellen jo nyt.

Kun tulotiedot merkitään palkkakuitteihin ja eläkelaskelmiin hyvissä ajoin myös euroina, kansalaiset oppivat hahmottamaan varojensa määrän uudessa valuutassa eikä euroaikaan siirtyminen hämärrä hintatietoisuutta. Kansantalouden kannalta on tärkeää välttää ylimääräiset inflaatiosykäykset euron käyttöön siirryttäessä, kuluttajaviranomaiset ja Kaupan keskusliitto muistuttavat.

Asiaa koskeva aloite on lähetetty Teollisuuden ja työnantajien TT:lle, Palvelutyönantajille, Valtion työmarkkinalaitokselle, Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle, Kansaneläkelaitokselle sekä Työeläkelaitosten liitolle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat