Kuluttajat hakevat verkosta hyötypalveluja

Kuluttajat arvostavat tätä nykyä eniten internetin sähköpostia sekä haku- ja pankkipalveluja. Muuta uusmedian tarjontaa ei pidetä erityisen hyödyllisenä eikä siitä olla valmiita maksamaan.

Tällaisia tuloksia antaa pari vuotta jatkunut Kuluttajatutkimukset-hanke. Sen tuoreimpia tuloksia raportoitiin kansallisen multimediaohjelman seminaarissa tänään Tampereella.

Kuluttajatutkimukset-hankkeen projektipäällikkö Aki Koski pitää uusmedian kohtalon kysymyksenä, löytyykö siitä sisältöä, josta kuluttajat katsovat hyötyvänsä. Kosken mukaan vain innokkaimmat surffaajat pitävät verkon käyttöä sinällään palkitsevana. Muille internet on vain väline, jonka avulla saavutetaan tietty päämäärä kuten laskun maksaminen.

Verkkolaitteilta aletaan vaatia myös helppokäyttöisyyttä.
-Ihminen ei halua uhrata asennukseen tai käytön opetteluun aikaa ja voimia, sillä hän etsii verkkopalveluista helpotusta elämään. Jos laitteiden käyttö on hankalaa, niistä luovutaan, Koski sanoo.

Kuluttajatutkimukset-hankkeen päärahoittaja on Tekes. Toteutuksesta vastaavat Tampereen teknillisen korkeakoulun Digitaalisen median instituutti ja Tampereen yliopiston Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat