Kuluttajansuojalakia laajennetaan myös verkkokauppaan

Kuluttajasuojaa aiotaan laajentaa television kautta tapahtuvaan myyntiin ja internetissä tapahtuvaan verkkokauppaan. Nykyisin kuluttajansuojalaissa säännellään vain posti- ja puhelinmyyntiä. Etämyyntiä koskevasta kuluttajansuojasta on valmisteltu ehdotus oikeusministeriön työryhmässä. Valmistelun pohjana ovat EY-direktiivin vaatimukset.

Ehdotuksen mukaan kuluttajalla olisi oikeus peruuttaa etäsopimus 14 päivän määräajassa. Tällöin tilatun tuotteen palautusaika pitenisi nykyisestä viikosta kahteen viikkoon. Lainsäädäntöneuvos Marjo Lahelman mukaan tilattua palvelua ei voisi enää peruuttaa sen jälkeen, kun palvelu on tilaajan suostumuksella aloitettu. Peruuttamisoikeuden ulkopuolelle jäisivät myös esimerkiksi kuluttajan erityistoivomusten mukaisesti valmistetut tuotteet. Posti- ja puhelinmyynnin peruuttamisoikeutta ei ole nykyisin rajoitettu.

Alan elinkeinonharjoittajan pitäisi ennen sopimuksen tekemistä kertoa perustiedot tarjotusta tuotteesta tai palvelusta sekä se, millaiset oikeudet kuluttajalla on peruuttaa sopimus. Sopimuksen perustamisen jälkeen myyjän tulisi vahvistaa nämä tiedot kirjallisesti tai vaikkapa sähköpostilla. Etämyyntisäännökset eivät koskisi kaikkia kuluttajasopimuksia. Esimerkiksi kiinteistöjen kauppaa ja ns. aikaosuusasuntojen kauppaa ei säänneltäisi. Ehdotus ei koske rahoituspalveluja, kuten talletuksia, luottoja, vakuuksia ja sijoituksia. Niiden etämyynnistä valmistellaan erillistä direktiiviä.

Työryhmän mietintöön on liitetty kolme eriävää mielipidettä. Elinkeinonharjoittajia edustavien jäsenten mielestä sääntelyn pitäisi vastata mahdollisimman tarkoin direktiiviä. Kuluttajan näkemyksiä edustavien tahojen mielestä direktiivin täytäntöönpano ei saa heikentää kuluttajansuojaa. Kuluttajansuojalain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2000 puolivälissä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat